perjantai 30. lokakuuta 2015

Helppo kanasalaatti

Taas parin viikon tauon jälkeen palataan ohjeen kanssa. Tällä kertaa vuorossa on yksinkertainen ja helppotekoinen kanasalaatti, joka on myös helposti muokattavissa mieluiseksi.

Raaka-aineet;

n. 300 g kanan fileeleike (yhdessä pakkauksessa oli neljä kappaletta, marinoimattomia)
2 kpl tomaattia
½ kurkku
1 kpl sipuli
1 kpl omena
Muutama iso salaatinlehti

Teko-ohje;
- Ruskista kanan fileeleikkeet pannulla.
- Huuhtele salaatinlehdet ja pieni ne kuloon/lautaselle.
- Leikkaa tomaatit ja kurkku pieniksi paloiksi, lisää kulhoon/lautaselle.
- Kuori sipuli ja omena, poista omenasta kota. Pilko myös pieniksi paloiksi, lisää kulhoon/lautaselle.
- Sekoita salaatti keskenään.
- Tarjoile.

Kokin vinkki;
Marinoimattoman kanan voi halutessaan marinoida itse tai käyttää valmiiksi maniroitua. Kanasalaatissa ei myöskään ole pakko käyttää juuri fileeleikettä, muukin kana käy.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Pizza ring

Tämäkin ohje on löydetty Facebookista~

Pohja;
Raaka-aineet;
1½ dl Kädenlämpöistä vettä
1 Pussi kuivahiivaa
½ tl Suolaa
n. 6 dl Jauhoja (itse käytin vehnä- ja ruisjauhoja)
Öljyä

Täyte;
Tomaattisose (tai tomaattimurska)
Jauhelihaa
Katkarapuja
Juustoraastetta

Täytteitä tähän saa periaatteessa tunkea niin paljon kuin sielu sietää, ja mitä jääkaapista/pakkasesta/kuivakaapista nyt sattuu löytymään.

Valmistus;
- Aloita valmistamalla pohja,
- Laita kippoon kädenlämpöistä vettä, sekoita kuivahiiva sekaan.
- Lisää suola, sekoita.
- Lisää jauhot, alusta tasaiseksi ja kiinteäksi.
- Lopuksi lisää taikinaan sekaan vielä tilkka öljyä.
- Kun taikina on kiinteää, ei tartu enää käsiin ja siitä voi muotoilla pallon, laita taikina lämpimään (esim. uunin viereen) lämpiämään.

- Ruskista jauheliha ja mausta mielesi mukaan.


- Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, nosta se jauhotetulle pöydälle ja tee taikinasta pitkulainen tanko.


- Leikkaa tanko 8 samankokoiseen palaan.


- Kaulitse taikinan palat pitkulaisiksi, suurinpiirtein samankokoisiksi paloiksi.


- Nosta palat pellille leivinpaperin päälle ns. "aurinko-muotoon" niin että levyjen keskelle jää ympyrän muotoinen aukko.


- Levitä tomaattisosetta taikinalevyjen ympyrän muotoisen aukon puolelle, noin puoleen väliin asti.


- Lisää muut täytteet.

- Taita yli jääneet taikinalevyjen puolikkaat täytteen yli toista reunaa vasten.
- Voitele halutessasi kananmunalla.
- Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes taikinan päällys on saanut kauniin haalean ruskean pinnan.


Idea itsessään oli hauska ja toteuttminenkin melko helppo (vaikka ohjeen perustteella voi ehkä päätellä muuta). Pizza ring maistuu pizzalle, mutta näyttää vain reikäleivälle, sikäli mikäli siitä siis saa reikäleivän näköien. Tämä ohje oli kyllä mieleen ja tästäkin voisi joskus vielä lähteä erilaisia variaatioita tekemään.


Kokin vinkki;
Jauhojen määrä menee yleensä mittakaavalla x. Taikinan pitää olla kiinteää, ei liian löysää muttei liian "kovaakaan". Sämpylöitä, pullaa ja vastaavaa tehdessäni en yleensä mittaa jauhojen määrää, vaan katson taikinasta, onko se jo leipomiskuntoista.


torstai 8. lokakuuta 2015

Tex Mex -jauhelihamureke

Ohjeet;

Raaka-aineet;
1 dl korppujahoja (ei maustettu)
2 dl vettä
2 kpl munaa
1 kpl sipuli
400 g jauhelihaa
Puoli pussia Taco Spice Mix
Suolaa

Valmistus;
- Sekoita vesi ja korppujauhot keskenään, anna turvota muutama minuutti.
- Leikkaa sipulit pieneksi silpuksi.
- Lisää joukkoon kananmuna, suola, taco-mauste ja sipuli.
- Lisää lopuksi sekaan vielä jauheliha ja sekoita tasaiseksi.
- Muotoile pihviksi, lihapulliksi tai murekkeeksi.
- Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 30-40 min TAI paista paistinpannulla tilkassa öljyä.


Tälläistä herkkua tuli tehtyä tässä päivä-pari sitten, tänään illasta vasta hoksasin päivittää tänne. Kuvaa en hoksannut valmiiista lihapullista ottaa, mutta lisään tähän postaukseen sen sitten joskus kun satun tekemään toisen kerran.


Seuraavaan suolaiseen ruokaan yritän keksiä jotain, jossa ei ole jauhelihaa.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Maitorahka-ropsu

Ohje;

Raaka-aineet;
1 purkki (n. 500 g) maitorahkaa
1-2 dl maitoa (itse kaadoin suoraan purkista ja jätin mittaamisen väliin)
3 kpl munaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
2 dl jauhoja

Valmistus;
- Laita maitorahka ja munat kulhoon, vatkaa tasaiseksi.
- Lisää maito, suola, sokeri ja jauhot sekaan, sekoita tasaiseksi mössöksi.
- Kaada taikina pellille, paista 200 asteessa noin puolituntia.
- Naati maidon, hillon tai sokerin kanssa


Nyt täytyy kyllä myöntää, että tämä ei ollut ihan omaan makuun. Maitorahka maistui vielä aika pistävästi ja taikinakin tuntui jääneen vielä vähän liian taikinamaiseksi (olisi saanut olla vielä noin 5-10 minuuttia uunissa). Nälkäänsä tätä kyllä syö, varsinkin jos laittaa vähän hilloa päälle.