Vähän suolaista naposteltavaa tällä kertaa. :)
Raaka-aineet:
Pohja:
125g voita/margariinia
3dl vehnäjauhoja
½tl suolaa
½dl vettä
Täyte:
400g jauhelihaa
1-2 valkosipulinkynttä
Oman maun mukaan sinappia
Oman maun mukaan sinihomejuustoa
½tl suolaa
½tl mustapippuria
Päälle:
2 ½dl ruokakermaa
1 kananmuna
Oman maun mukaan juustoraastetta
Valmistus:
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
- Voitele vuoka
- Nypi voi ja jauhot
- Lisää suola ja vesi, sekoita tasaiseksi
- Painele taikina vuokaan ja laita uuniin n. 5-10 minuutiksi
- Ruskista jauhelia, mausta suolalla ja pippurilla
- Purista valkosipulin kynsi jauhelihan sekaan
- Lisää vielä sinappi ja sinihomejuusto
- Laita jauheliha taikinan päälle
- Sekoita kulhossa ruokakerma, kananmuna ja juustoraaste, kaada jauhelihan päälle
- Paista uunissa 200 asteessa n. 20-30 minuuttia.
Upgraded Heart
maanantai 21. maaliskuuta 2016
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Pätkiskakku
Mitään taukoa ei ollut tarkoitus pitää, mutta niin vaan meni pari kuukautta ilman tänne kirjoittelua. Joten jos nyt vihdoinkin päivittelisin tänne kaikki ne ohjeet, mitä tuossa hilajisena hetkenä on kerääntynyt.
Tänään on vuorossa pätkiskakku. Tämmöistä tuli kokeiltua viime syksynä vähän ennen isäinpäivää ja tulin muuten hyvää!
Raaka-aineet:
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
150 g voita
1 pussi pätkiksiä (olisikohan pussin koko ollut 150 g?)
2 dl maitoa
3 kananmunaa
Valmistus-ohjeet:
- Sekoita kuivat aineet keskenään
- Sulata voi ja laita pätkikset sulaneen voin sekaan. Sekoita niin kauan, että pätkikset ovat sulaneet täysin voin sekaan.
- Lisää -pätkis-voi-seokseen vuorotellen jauhoseosta ja maitoa.
- Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa hyvin.
- Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.
Kokin vinkki:
Pätkiskakun päälle voi vielä halutessaan tehdä jonkinlaisen kuorrutuksen, esim. muokkaamalla mokkapalan kuorrutusta.
Muistan löytäneeni samankaltaisen ohjeen, jossa maidon sijasta oltiin käytetty maustamatonta jogurttia. Pätkikset voi myös korvata jollain muulla suklaalla.

Kakku oli kyllä onnistunut, vaikka reunoilta ollikin vähän enemmän kuivaa kuin keskeltä. Tätä tuli myös tarjottua työharjoittelupaikassa työkavereille ja heiltäkin tuli kommenttia, että hyvää on.
Tämä oli oikeastaan aika helppo tehdä, ja paisto-osuutta lukuunottamatta myös nopea. Uskaltaa kyllä tarjota anopille ja myös muille vieraille. :)
Tunnisteet:
kuivakakku,
makea,
ohje,
pätkis,
pätkiskakku
perjantai 30. lokakuuta 2015
Helppo kanasalaatti
Taas parin viikon tauon jälkeen palataan ohjeen kanssa. Tällä kertaa vuorossa on yksinkertainen ja helppotekoinen kanasalaatti, joka on myös helposti muokattavissa mieluiseksi.
Raaka-aineet;
n. 300 g kanan fileeleike (yhdessä pakkauksessa oli neljä kappaletta, marinoimattomia)
2 kpl tomaattia
½ kurkku
1 kpl sipuli
1 kpl omena
Muutama iso salaatinlehti
Teko-ohje;
- Ruskista kanan fileeleikkeet pannulla.
- Huuhtele salaatinlehdet ja pieni ne kuloon/lautaselle.
- Leikkaa tomaatit ja kurkku pieniksi paloiksi, lisää kulhoon/lautaselle.
- Kuori sipuli ja omena, poista omenasta kota. Pilko myös pieniksi paloiksi, lisää kulhoon/lautaselle.
- Sekoita salaatti keskenään.
- Tarjoile.
Kokin vinkki;
Marinoimattoman kanan voi halutessaan marinoida itse tai käyttää valmiiksi maniroitua. Kanasalaatissa ei myöskään ole pakko käyttää juuri fileeleikettä, muukin kana käy.

kana,
kanasalaatti,
ohje,
Ruoka,
ruoka-ohje
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Pizza ring
Tämäkin ohje on löydetty Facebookista~
Pohja;
Raaka-aineet;
1½ dl Kädenlämpöistä vettä
1 Pussi kuivahiivaa
½ tl Suolaa
n. 6 dl Jauhoja (itse käytin vehnä- ja ruisjauhoja)
Öljyä
Täyte;
Tomaattisose (tai tomaattimurska)
Jauhelihaa
Katkarapuja
Juustoraastetta
Täytteitä tähän saa periaatteessa tunkea niin paljon kuin sielu sietää, ja mitä jääkaapista/pakkasesta/kuivakaapista nyt sattuu löytymään.
Valmistus;
- Aloita valmistamalla pohja,
- Laita kippoon kädenlämpöistä vettä, sekoita kuivahiiva sekaan.
- Lisää suola, sekoita.
- Lisää jauhot, alusta tasaiseksi ja kiinteäksi.
- Lopuksi lisää taikinaan sekaan vielä tilkka öljyä.
- Kun taikina on kiinteää, ei tartu enää käsiin ja siitä voi muotoilla pallon, laita taikina lämpimään (esim. uunin viereen) lämpiämään.
- Ruskista jauheliha ja mausta mielesi mukaan.
- Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, nosta se jauhotetulle pöydälle ja tee taikinasta pitkulainen tanko.
- Leikkaa tanko 8 samankokoiseen palaan.
- Kaulitse taikinan palat pitkulaisiksi, suurinpiirtein samankokoisiksi paloiksi.
- Nosta palat pellille leivinpaperin päälle ns. "aurinko-muotoon" niin että levyjen keskelle jää ympyrän muotoinen aukko.
- Levitä tomaattisosetta taikinalevyjen ympyrän muotoisen aukon puolelle, noin puoleen väliin asti.
- Lisää muut täytteet.
- Taita yli jääneet taikinalevyjen puolikkaat täytteen yli toista reunaa vasten.
- Voitele halutessasi kananmunalla.
- Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes taikinan päällys on saanut kauniin haalean ruskean pinnan.
Idea itsessään oli hauska ja toteuttminenkin melko helppo (vaikka ohjeen perustteella voi ehkä päätellä muuta). Pizza ring maistuu pizzalle, mutta näyttää vain reikäleivälle, sikäli mikäli siitä siis saa reikäleivän näköien. Tämä ohje oli kyllä mieleen ja tästäkin voisi joskus vielä lähteä erilaisia variaatioita tekemään.
Kokin vinkki;
Jauhojen määrä menee yleensä mittakaavalla x. Taikinan pitää olla kiinteää, ei liian löysää muttei liian "kovaakaan". Sämpylöitä, pullaa ja vastaavaa tehdessäni en yleensä mittaa jauhojen määrää, vaan katson taikinasta, onko se jo leipomiskuntoista.

torstai 8. lokakuuta 2015
Tex Mex -jauhelihamureke
Ohjeet;
Raaka-aineet;
1 dl korppujahoja (ei maustettu)
2 dl vettä
2 kpl munaa
1 kpl sipuli
400 g jauhelihaa
Puoli pussia Taco Spice Mix
Suolaa
Valmistus;
- Sekoita vesi ja korppujauhot keskenään, anna turvota muutama minuutti.
- Leikkaa sipulit pieneksi silpuksi.
- Lisää joukkoon kananmuna, suola, taco-mauste ja sipuli.
- Lisää lopuksi sekaan vielä jauheliha ja sekoita tasaiseksi.
- Muotoile pihviksi, lihapulliksi tai murekkeeksi.
- Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 30-40 min TAI paista paistinpannulla tilkassa öljyä.
Tälläistä herkkua tuli tehtyä tässä päivä-pari sitten, tänään illasta vasta hoksasin päivittää tänne. Kuvaa en hoksannut valmiiista lihapullista ottaa, mutta lisään tähän postaukseen sen sitten joskus kun satun tekemään toisen kerran.
Seuraavaan suolaiseen ruokaan yritän keksiä jotain, jossa ei ole jauhelihaa.

maanantai 5. lokakuuta 2015
Maitorahka-ropsu
Ohje;
Raaka-aineet;
1 purkki (n. 500 g) maitorahkaa
1-2 dl maitoa (itse kaadoin suoraan purkista ja jätin mittaamisen väliin)
3 kpl munaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
2 dl jauhoja
Valmistus;
- Laita maitorahka ja munat kulhoon, vatkaa tasaiseksi.
- Lisää maito, suola, sokeri ja jauhot sekaan, sekoita tasaiseksi mössöksi.
- Kaada taikina pellille, paista 200 asteessa noin puolituntia.
- Naati maidon, hillon tai sokerin kanssa

Nyt täytyy kyllä myöntää, että tämä ei ollut ihan omaan makuun. Maitorahka maistui vielä aika pistävästi ja taikinakin tuntui jääneen vielä vähän liian taikinamaiseksi (olisi saanut olla vielä noin 5-10 minuuttia uunissa). Nälkäänsä tätä kyllä syö, varsinkin jos laittaa vähän hilloa päälle.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Tervetuloa Diabetes -piirakka
Tähän makeaan leivonnaiseen olen törmännyt muutaman kerran Facebookissa. Kaverin luona pääsi makean nälkä iskemään, joten "tieteen nimissä tätä täytyy kokeilla".
Kysessä on siis voitaikinan sisään kääritty suklaalevy -mallinen piirakka. (en oikein koskaan saanut selvyyttä, millä nimellä tätä leivonnaista kutsutaan, vinkatkaa joku niin korjaan sen tähän)
Ohje;
Raaka-aineet:
Voitaikinaa sen verran, että suklaalevy peittyy
1 Fazerin suklaalevy
1 Kananmuna
Valmistus:
- Ota voitaikina sulamaan huoneenlämpöön
- Aseta voitaikina leivinpaperin päälle ja kaulitse siitä suklaalevyä isompi. Suklaalevyn täytyy peittyä kokonaan.
- Aseta suklaalevy voitaikinan keskelle, tee taikinan reunoihin noin sentin välein viillot.
- Aseta taikinasuikaleet vuorotellen suklaalevyn päälle niin että se peittyy kokonaan.
- Paista 200 asteessa noi 15 minuuttia.
- Tarjoile kahvin kanssa.

Siinä valmis piirakka, vaikka vähän raa'alta vielä näyttää. Vähän olisi ehkä väriä voinut ottaa lisää, mutta ei makeannälkäinen jaksanut odottaa.
Piirakka oli erittäin makea. Hyvää, mutta makeaa, Ei sitä montaa palaa kyllä syönyt, ellei sitten tosiaan ole makean ystävä. Itse en ole, ja seuraavan kerran taidan syödä jotain makeaa jouluna. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten tätä enää tee, ellei joku tilaa juhliinsa tai kahvipöytäänsä tätä halua.
Kysessä on siis voitaikinan sisään kääritty suklaalevy -mallinen piirakka. (en oikein koskaan saanut selvyyttä, millä nimellä tätä leivonnaista kutsutaan, vinkatkaa joku niin korjaan sen tähän)
Ohje;
Raaka-aineet:
Voitaikinaa sen verran, että suklaalevy peittyy
1 Fazerin suklaalevy
1 Kananmuna
Valmistus:
- Ota voitaikina sulamaan huoneenlämpöön
- Aseta voitaikina leivinpaperin päälle ja kaulitse siitä suklaalevyä isompi. Suklaalevyn täytyy peittyä kokonaan.
- Aseta suklaalevy voitaikinan keskelle, tee taikinan reunoihin noin sentin välein viillot.
- Aseta taikinasuikaleet vuorotellen suklaalevyn päälle niin että se peittyy kokonaan.
- Paista 200 asteessa noi 15 minuuttia.
- Tarjoile kahvin kanssa.
Piirakka oli erittäin makea. Hyvää, mutta makeaa, Ei sitä montaa palaa kyllä syönyt, ellei sitten tosiaan ole makean ystävä. Itse en ole, ja seuraavan kerran taidan syödä jotain makeaa jouluna. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten tätä enää tee, ellei joku tilaa juhliinsa tai kahvipöytäänsä tätä halua.
Tunnisteet:
Fazerin sininen,
makea,
ohje,
Ruoka,
sokeri,
Suklaa,
voitaikina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)